Kerhojen lyhyet kuvaukset

Peliohjelmoinnin alkeet lapsille

Peliohjelmoinnin alkeet lapsille on suunnattu juuri ohjelmointiharrastusta aloitteleville tai aiemmin jonkin verran ohjelmointiin tutustuneille. Kerhossa tutustutaan ohjelmointiin tekemällä ohjatusti pelejä graafisella ohjelmointikielellä. Lisäksi kerhossa käsitellään vaihtuvasti myös muita ohjelmointiin ja tietojenkäsittelytieteeseen liittyviä käsitteitä leikkien, aktiviteettien ja keskustelujen kautta. Kerhossa tehdään pelejä visuaalisen ohjelmoinnin Scratch-työkalulla. Aiempaa kokemusta ohjelmoinnista ei tarvitse olla, mutta osallistujalta edellytetään lukutaitoa sekä hiiren ja näppäimistön käyttötaitoa.

Kerhon osallistujat ovat tyypillisesti 2.–4. luokalla.

Lasten ohjelmointikerho edistyneille

Lasten ohjelmointikerho edistyneille sopii hieman kokeneemmille alakouluikäisille koodareille. Kerhossa edetään vapaamuotoisesti materiaalien ja projektien parissa. Ohjaajat opastavat osallistujat sopivien materiaalien pariin ja edistyneimmät kerholaiset voivat toteuttaa myös aivan omia projektejaan. Yksilöityä tukea saa ohjaajalta aina tarvittaessa ja kerhossa on vaihdellen myös yhteisesti käsiteltäviä teemoja.

Kerhossa tehdään pelejä pääosin visuaalisen ohjelmoinnin Scratch-työkalulla , ja osallistujien tulisi jo osata Scratchin perusteet vähintään keräilypelin verran. Kerhossa voi syventää esimerkiksi ohjelmointileirillä tai -kerhossa alkanutta harrastusta.

Kerhon osallistujat ovat tyypillisesti 3.–6. luokalla.

Python-ohjelmointikerho aloittelijoille

Python-ohjelmointikerho aloittelijoille on suunnattu juuri ohjelmointiharrastusta aloitteleville tai aiemmin jonkin verran ohjelmointiin tutustuneille. Kerhossa opetellaan ohjatusti Python-ohjelmointia pieniä ohjelmia koodaten ja kerhon lopuksi tehdään Pythonilla keräilypeli. Lisäksi kerhossa käsitellään vaihtuvasti myös muita ohjelmointiin ja tietojenkäsittelytieteeseen liittyviä käsitteitä aktiviteettien ja keskustelujen avulla.

Kerhossa käytettävään materiaaliin voi tutustua täällä.

Kerhon osallistujat ovat tyypillisesti 7.–9. luokalla.

Tekstiohjelmointikerho

Kerhossa edetään vapaamuotoisesti materiaalien ja projektien parissa. Kerhossa ohjaajat opastavat aloittelijoita sopivien materiaalien pariin ja edistyneemmät kerholaiset voivat toteuttaa omia projektejaan. Yksilöityä tukea saa ohjaajalta aina tarvittaessa ja kerhossa on vaihdellen myös yhteisesti käsiteltäviä teemoja. Kerhossa ohjelmoidaan pääasiassa Java- ja Python-ohjelmointikielillä.

Kerhon osallistujat ovat tyypillisesti yläkoululaisia ja toisen asteen opiskelijoita.

Robottiohjelmointikerho

Robottikerhossa pääsee ohjelmoimaan itse liikkuvan robotin! Kerhossa opetellaan ohjelmointia aivan alkeista lähtien toiminnan kautta. Itse ohjelmoinnin lisäksi kerhossa opitaan myös muita tärkeitä ohjelmointitaitoja kuten ongelmanratkaisua ja ryhmätyöskentelyä.

Kerhossa käytetään pääasiassa Micro:Bit ja Lego EV3 -robotteja.

Kerhon osallistujat ovat tyypillisesti 3.–6. luokalla.