Kerhot

Linkin kerhoja järjestetään 4 kertaa vuodessa 6 viikon setteinä: alkusyksy, loppusyksy, alkukevät ja loppukevät. Jos haluat viestin seuraavan kauden kerhojen ilmoittautumisen alusta, laita pyyntö tästä osoitteeseen linkki@cs.helsinki.fi . (Kerhossa parhaillaan olevien vanhemmille laitamme tämän viestin automaattisesti.)

Kerhojen tarkemmat aikataulut ja ajankohtaiset ilmoittautumislinkit löytyvät Ajankohtaista-sivulta.

Sopivan kerhon valinta

Alta löytyy kaavio, josta voi olla apua ensimmäisen kerhon valintaan. Lisäksi Linkin koordinaattorit auttavat mielellään kerhovalinnoissa. Heihin saa parhaiten yhteyttä sähköpostitse linkki@cs.helsinki.fi. Pyydämme ottamaan yhteyttä erityisesti silloin, jos innokkaan kerhoon tulijan ikä ei vielä yllä harkitsemanne kerhon suositeltavaan alaikärajaan.

Kaikissa Linkin kerhoissa ohjaus ja ohjeet ovat suomenkielisiä, eli riittävä kielitaito suomen kielessä on edellytys osallistumiselle. Englannin kielitaidosta on lisäksi hyötyä, sillä osassa edistyneempien ohjelmoijien kerhoista käytetään englanninkielisiä sovelluksia ohjelmointiin.

Näin valitset ensimmäisen kerhosi Peliohjelmointia aloittelijoille Android-kerho aloittelijoille Ohjelmointikerho Peliohjelmointia aloittelijoille Android-kerho aloittelijoille

Kerhojen lyhyet kuvaukset

Listassa on Linkin kerhovalikoima järjestettynä aloittelijaystävällisistä haastavampiin. Kulloinkin tarjolla olevat kerhot, niiden ajankohdat ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Ajankohtaista-sivulta.

Kerhojen ikäsuosituksista

Kerhojemme ikäsuositukset pohjautuvat koulun luokka-asteisiin. Vanhassa tutussa kerhossa voi kuitenkin jatkaa, vaikka olisi vähän suositusta nuorempi. Jos osallistuja on tulossa uutena Linkin kerhoihin tai vaihtamassa kerhoa, eivätkä ikäryhmät näytä sopivan, ota yhteyttä - suosituksista voidaan tarvittaessa joustaa. Myös jos mietit vielä sopivaa kerhoa tai haluat toivoa jotakin erityistä kerhoa Linkin valikoimaan, lähetä meille viestiä osoitteeseen linkki-kerhot@cs.helsinki.fi.

Peliohjelmointikerho aloittelijoille

Peliohjelmointikerho aloittelijoille on suunnattu juuri ohjelmointiharrastusta aloitteleville ja aiemmin aloittelijoiden kerhossa ohjelmointiin tutustuneille. Kerhossa tehdään pelejä pääosin visuaalisen ohjelmoinnin Scratch-työkalulla. Aiempaa kokemusta ohjelmoinnista ei tarvitse olla, mutta osallistujalta edellytetään lukutaitoa sekä hiiren ja näppäimistön käyttötaitoa. Kerhon osallistujat ovat tyypillisesti 2.-4. luokalla.

Android-kerho

Android-kerho soveltuu noin 4.-6. -luokkalaisille, englannin perusteet osaaville ohjelmoijille. Kerhossa käytetty AppInventor on Scratchin kaltainen visuaalisen ohjelmoinnin työkalu, jolla voi ohjelmoida omia sovelluksia Android-laitteille. Scratch-taustasta on siis kerhossa hyötyä, mutta varsinkin yläasteikäisille kerho sopii myös ensimmäiseksi ohjelmointikerhoksi. Kerhossa vuorottelevat aloittelijoiden ja edistyneempien kerhojaksot. Ajankohtaista-sivulta näet kulloinkin käynnissä olevan jakson.

Peliohjelmointikerho edistyneille

Peliohjelmointikerho edistyneille sopii hieman kokeneemmille, noin alakouluikäisille pelintekijöille. Kerhossa tehdään pelejä pääosin visuaalisen ohjelmoinnin Scratch- ja AppInventor-työkaluilla , ja osallistujien tulisi jo osata Scratchin perusteet vähintään keräilypelin verran, tai olla toteuttanut itse AppInventor-projektin. Kerhossa voi syventää esimerkiksi ohjelmointileirillä, -kerhossa, koodauspajassa tai koodiviikolla alkanutta harrastusta.

Ohjelmointikerho

Ohjelmointikerho on suunnattu nuorille ohjelmoijille noin 6. luokasta ylöspäin aina lukiolaisiin asti. Kerhossa opitaan tekemään omia pieniä tietokoneohjelmia. Ohjelmat toteutetaan tekstipohjaisilla ohjelmointikielillä, ja osallistuja voi valita oman kiinnostuksen ja osaamisen mukaan Pythonin tai Javan. Kerhossa opetellaan kirjoittamaan käskyt tietokoneelle käsin ja testaamaan itse ohjelman toimintaa esimerkiksi sen tulostetta lukemalla. Tässä kerhossa aloittavilla tulisi olla vahva pohja esim. Scratchistä tai AppInventorista tai jo kokemusta tekstipohjaisella kielellä ohjelmoinnista. Kerhosta löytyy myös haastetta jo aiemmin ohjelmointikerhossa käyneille.

Ohjelmointia Unitylla

Ohjelmointia Unitylla on loppusyksyn 2018 kokeilukerho, jossa tekstiohjelmoinnin perusteet jo osaavat yläasteikäiset opettelevat kehittämään pelejä yhdellä peliteollisuuden käytetyimmistä alustoista. Kerhossa keskitytään Unityn käytön ohjelmoinnillisempaan puoleen erilaisten pelilogiikoiden toteuttamisen kautta, eli varsinainen pelinsuunnitteluun keskittyvä kerho tämä ei ole. Kerhossa opetellaan aluksi yhteisesti perusteita, joten kerho on tarkoitettu Unity-ohjelmistoa vielä osaamattomille.

Robottiohjelmointikerho

Robottiohjelmointikerhossa opitaan ohjelmoimaan oma liikkuva robotti! Kerhossa käytetään LEGO Mindstorms NXT-robotteja, joita ohjelmoidaan Java-ohjelmointikielellä. Linkki tarjoaa robotit kerhokertojen ajaksi käyttöön. Kerho sopii noin yläasteikäiselle ohjelmoijalle, joka ymmärtää Java-koodin rakennetta ja on tehnyt aiemmin omia Java-ohjelmia.

Algoritmikerho

Algoritmikerho perjantaisin on tarkoitettu peruskoulun ja lukion oppilaille, jotka ovat kiinnostuneita ohjelmoinnista ja algoritmien suunnittelusta. Algoritmikerhossa pureudutaan matemaattisiin ongelmiin ja ratkaistaan niitä tietokoneohjelmia tekemällä. Muista kerhoista poiketen algoritmikerhoon ei tarvitse ilmoittautua, vaan kerhossa voi käydä oman kiinnostuksen ja ehtimisen mukaisesti.

Virtuaalikerho

Virtuaalikerho tarjoaa mielenkiintoisia Scratch-haasteita, jotka sopivat esimerkiksi kerhossa hankittujen ohjelmointitaitojen soveltamiseen. Kerho pitää majaa Scratchin Virtuaalikerho-studiossa ja Linkin YouTube-kanavalla. Myös Peliklinikan kautta voi saada apua pelinkehittelykysymyksiin vaikka heti. Virtuaalikerhoon ei tarvitse ilmoittautua, vaan voit alkaa tehdä haasteita vaikka heti!