Kilpailut

Linkki järjestää yhdessä MAOL ry:n ja Aalto-yliopiston kanssa Datatähti-kilpailun sekä valmentaa osallistujia kansainvälisiin tietotekniikan olympialaisiin. Kilpailut on tarkoitettu peruskoulun ja lukion oppilaille, ja niiden aiheena on algoritmien suunnittelu ja ohjelmointi.

Datatähti-kilpailu muodostuu kahdesta vaiheesta: alkukilpailu käydään netissä syksyllä, ja loppukilpailu on tammi-helmikuussa pääkaupunkiseudulla. Seuraava Datatähden alkukilpailu alkaa syyskuun 2017 lopussa.

Datatähden perusteella valitaan osallistujat algoritmiohjelmoinnin valmennukseen. Tästä joukosta valitaan aikanaan Suomen edustajat tietotekniikan olympialaisiin.

Suomi on menestynyt kansainvälisissä kilpailuissa

Vuoden 2017 Iranissa järjestetyssä IOI-kilpailussa Suomen Juha Harviainen, Siiri Kuoppala ja Antti Röyskö saivat pronssimitalit ja Suomi pääsi maiden välisessä pistevertailussa sijalle 36/83.

Vuoden 2017 BOI-kilpailussa Norjassa Suomen Juha Harviainen sai hopeamitalin ja Siiri Kuoppala ja Antti Röyskö saivat pronssimitalin. Kansainvälinen yliopistotason ICPC-finaali käytiin Yhdysvalloissa. Suomesta mukana oli Helsingin yliopiston joukkue Game of Nolife, joka päätyi jaetulle 13. sijalle.

Vuoden 2016 Venäjällä järjestetyssä IOI-kilpailussa Suomen Kalle Luopajärvi sai hopeamitalin ja Hannes Ihalainen ja Pietari Kaskela saivat pronssimitalin. Pohjoismaisen yliopistotason NCPC 2016 -kilpailun voitti Helsingin yliopiston joukkue Game of Nolife, johon kuuluvat Otte Heinävaara, Olli Hirviniemi ja Tuukka Korhonen.

Datatähti

  • kotimainen kilpailu esimerkiksi Java-, Python- tai C++-kielellä ohjelmoivalla peruskoululaiselle tai lukiolaiselle
  • avoin kaikille: alkukilpailuun osallistutaan netissä
  • loppukilpailuun valitaan noin 20 alkukilpailussa parhaiten menestynyttä ja se järjestetään pääkaupunkiseudulla
  • loppukilpailun 10 parasta pääsee suoraan opiskelemaan tekniikkaa ja matemaattis-luonnontieteellisiä aineita useimpiin Suomen yliopistoihin
  • kolme parasta saa lisäksi rahapalkinnon (600, 350 ja 200 euroa)

BOI ja IOI

Lisää tietoa