Leirit

Linkki järjestää viikon pituisia päiväleirejä koululaisille koulujen kesäloma-aikoina. Aiempina vuosina olemme järjestäneet muun muassa aloittelijoille ja edistyneemmille ohjelmoijille tarkoitettuja Scratch-leirejä sekä AppInventor- ja Java-leirejä.

Tyypillinen leiripäivä sisältää mielenkiintoisia tietojenkäsittelytieteeseen liittyviä aktiviteetteja. Suuren osa leiripäivästä vietämme oppien ohjelmointia tietokoneluokassa. Tauoilla sään salliessa leikitään ja pelaillaan ulkona. Lisäksi ohjaajat tutustuttavat osallistujia Helsingin yliopistoon ja tiedemaailmaan yleensä. Joillakin leireillä on esimerkiksi päästy vierailemaan kampuksen laboratorioissa.

Leiripäivään kuuluu lounas yhdessä ryhmän kanssa (sisältyy leirin hintaan). Suurimmalla osalla leireistä tarjotaan myös terveellinen välipala iltapäivätauon aikana. Aterioista kerrotaan tarkemmin leirikirjeessä, joka lähetetään kaikkien ilmoittautuneiden vanhemmille ennen leirin alkua.

Jos osallistuja on kovin nuori tai ei tunne reittiä kampusalueelle, suosittelemme, että vanhemmat saattavat hänet leirille. Hieman vanhemmat ja reitin tuntevat lapset kulkevat matkat usein itsenäisesti. Ilmoittautumisen yhteydessä kysymme, onko lapsella lupa kulkea matkat itsenäisesti.

Päiväleirin viimeisenä iltapäivänä järjestämme demotilaisuuden, jossa leirin osallistujat esittelevät leirin aikana syntyneitä projekteja. Tähän tilaisuuteen toivotamme vanhemmat ja sisarukset tervetulleiksi! Demotilaisuudessa on aikaa kysellä ja keskustella leirin ohjaajien kanssa esimerkiksi ohjelmointiharrastuksen jatkamisesta leirin jälkeen.

Miten mukaan leirille?

Linkki on osa Helsingin yliopiston Tiedekasvatusta, joka koordinoi kaikkien tieteenalojen tiedeluokkia ja leiritoimintaa. Kun seuraavan kesän tarjontamme on varmistunut, se löytyy parhaiten Ajankohtaista -sivultamme tai Tiedekasvatuksen sivuilta listasta, jossa on kaikki kesäleiritarjonta.